Kontulan kirjastossa on kesälläkin vilkasta


Kontulan kirjaston kirjastonjohtaja (ts.) Jyrki Tirronen on mukana säännöllisesti myös asiakaspalvelussa

Kesäajasta huolimatta Kontulan kirjastossa käy runsaasti asiakkaita. Kirjastonjohtaja (ts.) Jyrki Tirrosen mukaan vilkkaimpina päivinä heinäkuussa on kävijöitä ollut liki tuhat ja useimpina päivinä n. 700 - 800. Alkuvuoden aikana eli tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Kontulan kirjastossa on vieraillut yli 114000 asiakasta. Luku on suurempi kuin vastaava luku viime vuonna. Osa Kontulan kirjaston asiakkaista käyttää paljon myös Itäkeskuksen kirjaston palveluita.

Tirrosen mukaan Kontulan kirjaston asiakaskunta käsittää kaikki asiakasryhmät "vauvasta vaariin". Myös maahanmuuttajat ovat löytäneet kirjaston hyvin. Maahanmuuttaja-asiakkaiden kansallisuuksien kirjo on varsin laaja. Venäjänkielisten asiakkaiden palvelemisessa auttaa se, että kirjaston henkilökuntaan kuuluu venäjänkielinen virkailija.

Kontulassakin pyritään seuraamaan aikaa, ilmiöitä ja virtauksia. Kokoelmatarjonta halutaan pitää ajankohtaisena ja kiinnostavana. Yhtenä esimerkkinä tästä on ns. bestseller-kokoelma. Kokoelman kirjoilla on viikon laina-aika ja niitä ei voi varata. Bestsellerit ovat kirjoja, joita kysytään paljon ja joista on yleensä pitkät varausjonot. Kokoelmaa myös uusitaan tilanteiden muuttuessa. "Asiakkaat ovat tykänneet bestseller-kokoelmasta hirveästi", sanoo Tirronen.

Helsingissä kirjastojen tavoitteena on olla eläviä kulttuurikeskuksia. Kontulassakin on "talvikaudella" satutunteja lapsille ja erilaisia näyttelyitä. Kontulan ostoskeskuksessa järjestetään ensi elokuussa iso Kiina-tapahtuma, johon myös kirjaston on tarkoitus osallistua.


Kontulalaiset Henna ja Aino Nykänen käyvät ahkerasti kirjastossa

Kontulan kirjastossa on kahdeksan tietokonetta, joissa on internet-yhteys sekä yksi pelikone. Kirjastonjohtaja (ts.) Jyrki Tirrosen mukaan koneiden ääressä ovat erityisesti nuoret, mutta he myös lainaavat paljon kirjoja. Kontulalaiset sisarukset Henna (13 v.) ja Aino (11 v.) Nykänen vierailevat kesällä kirjastossa melkein joka aukiolopäivä, jos ovat Kontulassa. Heitä eivät kiinnosta niinkään kirjaston tietokoneet, vaan kirjat. Tytöt kertovat, että he lainaavat erityisesti jännityskirjoja ja lukevat uusimpia lehtiä. He eivät lainaa esimerkiksi tietokirjoja, koska heillä on niitä kotona varsin paljon. Hennan mukaan hyllystä löytyy mm. useita lintu- ja luontokirjoja.

Kontulan kirjasto on kesällä auki maanantaista torstaihin klo 10 - 20 ja perjantaisin klo 10 - 18. Kesälauantaisin kirjasto on kiinni.





KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi