HKL:n toimitusjohtaja: Mellunkyläläisille metromatkustajille ei ensi kesänä vaihtoa Itäkeskuksessa



Lahdenranta lupaa Mellunkylän metromatkustajille suoran yhteyden ensi kesänä.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimitusjohtajan Matti Lahdenrannan mukaan mellunkyläläisille metromatkustajille ei tule sittenkään Itäkeskuksessa ensi kesänä vaihtoa viime kesän malliin. Lahdenranta sanoo, että vaihto oli jo HKL:n suunnitelmissa, mutta se peruttiin. Lahdenranta lisää, että ensi kesänä joutuvat vuosaarelaiset "kärsimään" keskikaupungille matkatessaan odottamisesta ja ylimääräisestä vaihdosta Itäkeskuksessa. Syynä tähän ovat junajärjestelyt Itäkeskuksessa. Lahdenranta valittelee jo nyt metromatkustamiseen muutoinkin Itä-Helsingissä jälleen ensi kesänä tulevia heikennyksiä. Näitä aikatauluongelmia tulee edelleen Kulosaaren sillan korjaustöiden vuoksi.

Lahdenranta pitää Mellunkylän metro- ja bussiliikennettä tällä hetkellä varsin toimivana. Vuosi sitten alueella tehtiin laaja liityntäliikenneuudistus, joten liikenteeseen ei ole tulossa aivan lähivuosina suuria muutoksia. Uudistuksen tavoitteena oli saada matkustajien kokonaismatka-ajat lyhenemään, ja siinä onnistuttiin HKL:n toimitusjohtajan mielestä kohtuullisen hyvin. Vain joillekin pienille alueille se toi huononnusta, Lahdenranta toteaa. Liikennehän toimi sitä ennen suunnitelmien mukaan, jotka oli tehty lähes 20 vuotta sitten.

Tulevaisuudessa kuitenkin on tulossa suuriakin muutoksia, jos metroraide ulottuu Sipooseen. Sipoon radan suunnittelu ei ole Lahdenrannan mukaan vielä käynnistynyt, mutta valmius siihen on olemassa. Jos Sipoo-liitos toteutuu, metro jatkaa kulkuaan nykyistä pidemmälle jo vuonna 2017. Sitä ennen on tarkoitus parantaa mm. nykyisten metroasemien toimivuutta. Kontulan metroasemahan on ollut korjauksen alla jo pitkään, osittain urakoitsijan konkurssin vuoksi. Lahdenranta uskoo, että Kontulan metroaseman itäpääty valmistuu helmikuussa ja kesällä tehtävät länsipäädyn korjaukset olisivat valmiina ennen elokuun puolta väliä. Sen sijaan Mellunmäen asema peruskorjataan näillä näkymin vasta vuonna 2012, lisää Lahdenranta.

Helsingissä on viime aikoina kärsitty bussiliikenteen ongelmista mm. kuljettajapulan vuoksi. Lahdenranta uskoo, että bussikuskien saanti helpottuu lähitulevaisuudessa, koska citybussi-koulutukseen otetaan jo 18-vuotiaita. Nythän linja-autonkuljettajakoulutukseen tulevien on oltava 21-vuotiaita, ja silloinhan monet ovat ammatinvalintansa jo tehneet.

HKL sai juuri muutama kuukausi sitten tunnustuksen Euroopan parhaasta pääkaupunkiliikenteestä. Toimitusjohtaja Matti Lahdenranta sanoo, että HKL:n tavoitteena on edelleen matkustajien viihtyvyyden ja mukavuuden kehittäminen. Esimerkiksi langaton lähiverkko mahdollistaa netin käytön busseissa, mutta myös liikennevalojen vaihtumisen ja siten liikenteen sujumisen.

Lahdenranta myös toteaa tyytyväisenä, että lähivuosina paranee busseissa, metroissa ja metroasemilla liikennöintiin liittyvä reaaliaikainen tiedonsaanti. Myös sähköinen mainonta lisääntyy selvästi kun liikennevälineisiin tulee näyttötauluja.



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi