Kontulan ostarilla mittava julkisivuremontti tulevana kesänä




Kontulan ostarilla toteutetaan tulevana kesänä iso korjaustyö, kun ostarin vanhan ja uuden puolen julkisivut huolletaan, maalataan ja kunnostetaan ostarin kiinteistöyhtiöiden toimesta. Myös rakennusten vesikatteita uusitaan. Tämän lisäksi ostarilla sijaitseva ja vuonna 1967 pystytetty kuvanveistäjä Heikki Häiväojan Yhteistyö -monumentti kunnostetaan. Julkisivuremontin pitäisi valmistua elo-syyskuuhun mennessä ja hankkeen budjetti on n. 1,5 miljoonaa euroa.

Korjaus- ja maalaustöiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, etteivät työt vaikeuttaisi kesän aikana asiointia ostarilla. Näin ollen mm. ostarin sisäänkäyntien yhteyteen tulee remonttiin liittyviä opastetauluja.

Julkisivuremontin lisäksi nähdään kesällä myös muita uudistuksia ostarilla. Esimerkiksi ostarilla toimiville terasseille on annettu ohjeistukset  yhtenäisten terassikalusteiden hankkimiseksi. Tämän suunnitelman tavoitteena on yhtenäistää ja selkiinnyttää Kontulan ostarin ulkoista ilmettä siistimpään ja viihtyisämpään suuntaan



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsingille päästövähennysohjelma päivitetty 10.12.2018 18:19

Vanhojen matkakorttien lataus lippuautomaateissa päättyy 7.1. päivitetty 10.12.2018 15:25

Poikkeuksia hammashoidon ajanvarauksessa päivitetty 10.12.2018 15:13

Oulunkylän ala-asteen B-siiven korjaustyöt jatkuvat päivitetty 10.12.2018 14:40

Näin lajittelet jätteet jouluna päivitetty 10.12.2018 14:13

Helsinginuutiset.fi