FC Konnun jalkapallohalli avautunut Jakomäkeen



FC Kontu, Itä-Helsinki ry on Helsingin toiseksi suurin jalkapalloseura noin 800 virallisella pelaajalla, joista noin 700 on juniori-ikäisiä. Lisäksi toiminnassa on mukana pelaajia, jotka vain harjoittelevat eivätkä osallistu viralliseen pelitoimintaan.

Talviharjoitusolosuhteet olivat seuran pelaajilla aiemmin rajoittuneet pääosin kouluista saatuihin salivuoroihin, jotka sellaisenaan eivät kovinkaan hyvin sopineet jalkapallon harjoitteluun. Varsinkin keväisin tilanne oli kehno ennen ulkokenttien sulamista. Myös Vuosaaren juniorihallin asettaminen käyttökieltoon ja lopuksi purkaminen aiheutti suurta ongelmaa. Tämä oli siis tilanne, ennen kuin kaikki muuttui…

Viime vuoden lopulla Konnulle tuli tilaisuus rakentaa oma ylipainehalli Jakomäen liikuntapuistoon. Tontti oli aikanaan varattu toiseen hallihankkeeseen, mutta hanke oli rauennut, eikä paikallisella jalkapalloseuralla SUMU:lla ollut aikeita rakentaa sinne omaa hallia. Tällaisesta tilaisuudesta oli Konnussa haaveiltu jo vuosia, ja asioita oli selvitelty useamman kerran, mutta aina homma oli kaatunut lähtöviivalla rahoitukseen. Tämän vuoden alussa FC Kontu sai viestin, että rakentakaa halli, tällä kerralla hanke ei tule kaatumaan rahoitukseen. Tästä alkoi halliprojekti, jota lähtivät vetämään FC Konnun johtokunnasta puheenjohtaja Juha Granbom, varapuheenjohtaja Juha Laarko, olosuhdevastaava Jukka Forsman ja valmentaja, pelaaja, yrittäjä Jari Grönberg.

Hanketta vietiin eteenpäin määrätietoisesti, vaikka aikataulu olikin tiukka. Koko ajan mielessä oli se suuri tavoite saada oma halli tulevaksi talveksi. Kaikki ei tietenkään mennyt kuin elokuvissa, välillä on luovittu, välillä runnottu, mutta niin se halli vaan valmistui nyt marraskuun lopulla.

Hallin koko on 74 x 42 metriä ja kenttä on 67 x 37,5 metriä. Hallissa on viimeistä huutoa oleva Polytan keinonurmi ja hallin kennorakenne takaa sen, että hallissa on kovimmillakin pakkasilla lämmin.

Halli tulee olemaan pääosin FC Konnun joukkueiden käytössä, mutta seura on pystynyt tarjoamaan vuoroja myös lähialueen seuroille kuten SUMU, HARI, IVU, MPS. Lähes kaikki vuorot on nyt jo varattu ja käyntikertoja hallissa arvioidaan tulevan ensi talven aikana noin 35 000!

Halli avattiin virallisesti 10.12.2011.



Tuokiokuvia Mellunkylästä


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi