Uusi Mellunkylän Joulupuisto -tapahtuma Kontulan Emännänpuistossa 16.12.

 

 
Mikaelin kirkon, Kontulan liikuntapuiston ja Kontulan ala-asteen välissä sijaitsevassa Emännänpuistossa järjestetään ensimmäistä kertaa suuri, hyvän mielen jouluinen perhetapahtuma sunnuntaina 16.12. klo 13-17 välisenä aikana. Tapahtuman tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
 
Puiston läpi kulkevien polkujen ja rakennusten varrella on esillä monenlaista jouluun liittyvää suomalaista jouluperinnettä. Ohjelmassa on mm. kuoromusiikkia, ekumeeninen hartaus, Joulupukki, Tiernapojat, Nukketeatteri Sampo, Luca Cannavòn joululauluja, Stadin Juhlakvartetti, karikatyyripiirtäjä Jouko Nuora, FC Konnun liikuntaratahimmelin rakennusopetusta ja wanhaa jouluperinnetietoutta, ongintaa sekä grillimakkaraa ja mehua. Koko päivän tarjolla lisäksi ilmainen sisäänpääsy uudelle tekojääradalle. Tapahtuman suojelijana toimii eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma.
 
Tapahtuma on osa Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -kokonaisuutta ja siinä ovat mukana mm. Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin Mikaelin seurakunta, Helsingin kaupungin kulttuurikeskus, liikuntavirasto, sosiaalivirasto ja nuorisoasiainkeskus, Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys, Kontulan Eläkeläiset, Lions Club Kontula ja Mellunmäki, Kontulan Martat, Ystävyyden laulajat, FC Kontu, Kontula-Seura ja KontuKeskus. 



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi