KontuFestareille tulossa 24.8. Dumarin, Pellen ja Notkiksen lisäksi mm. tukku eurooppalaisia esiintyjiä

 
KontuFestarista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut yksi Itä-Helsingin suurimmista kulttuuritapahtumista. Tämä maksuton kansanjuhla järjestetään kahden lavan voimin Kontulan Kelkkapuistossa lauantaina 24.8.2013 klo 12-21. - Kustannusten vuosittaisesta merkittävästäkin noususta ja tapahtumatukien jälkeenjäämisestä huolimatta KontuFestari tarjoaa tänäkin vuonna hyvää musiikkia ja monipuolista ohjelmaa moneen eri makuun hienossa puistoympäristössä.
 
KontuFestari 2013 on samalla myös kansainvälisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuttujen kotimaisten esiintyjien, mm. Tuomari Nurmion ja Spugetin, Pelle Miljoona Unitedin, Notkea Rotta All Starsin ja Stadin Juhlaorkesterin lisäksi tapahtumassa esitellään laajemminkin eurooppalaista kulttuuria peräti kuudesta eri maasta.
 
Viro-folkin ehdottomaan kärkikastiin kuuluva Svjata Vatra tulee Virosta, taitava Artur Dutkiewiczin jazztrio Puolasta, arvostettu katutaideryhmä La Compagnie DeFakto Ranskasta, hauskan älykäs stand up -koomikko Josh Howie Englannista, Club Balkan Feverin isähahmo DJ Borzin Saksasta ja italialaista musiikkia esittää vuorostaan Suomessa asuva Luca Gargano Rhythm Music Orchestra. - KontuFestarin ainutkertaisen eurooppalaisen kulttuurikokonaisuuden toteutuksen mahdollistavat Eunic -verkoston (European Union National Institutes for Culture) Suomen jäsenet eli Viron Suomen-instituutti, Puolan Suurlähetystö, Ranskan instituutti, British Council, Goethe-Institut ja Italian kulttuuri-instituutti.
 
Lisäksi yhteistyössä Nuorisoasiainkeskuksen kanssa järjestetään kesän aikana ennen tapahtumaa äänestys, jossa nuoret pääsevät valitsemaan yhden esiintyjän KontuFestareille.Tarjolla olevia ehdokkaita voi äänestää Facebookissa, osoitteessa: https://www.facebook.com/events/157927644392305/
 
Nuorisoasiainkeskuksella on paikan päällä toki muutakin ohjelmaa tarjolla. Toimintaansa esittelevät myös mm. Kontulaan syksyllä jalkautuva Kansallisteatteri ja Aalto-yliopiston vetämä Lähiö 2072 -hanke. 
 
Aatteiden Teltassa voi tutustua poliittisten puolueiden toimintaan.
 
Tapahtuma on maksuton ja päihteetön. Yleisöä palvelee festaritori.
 
KontuFestarin järjestää KontuKeskus ry yhteistyössä Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen, Eunic verkoston Suomen jäsenten ja kaupungin Lähiöprojektin kanssa. Tapahtuma on myös osa tämänvuotista Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -demokratiapilottia.
 
Oikeudet ohjelmamuutoksiin pidätetään. Videoita ja muuta kiinnostavaa materiaalia löytyy  KontuFestarin Facebook -sivuilta: https://www.facebook.com/Kontufestari2013



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi