Eero Heinäluoma: Helsingin Energia Itä-Helsinkiin

 
Puhemies Eero Heinäluoma ja asunto- ja kulttuuriministeri Pia Viitanen kävivät kontulalaisten tentattavina tiistaina 11. marraskuuta Kontulatalon Wanhassa Postissa. Heinäluoma uudisti tilaisuudessa ehdotuksensa Helsingin Energian pääkonttorin siirtämisestä Itä-Helsinkiin, mikä toisi osaltaan virtaa itään.
 
- Nyt Helsingin Energian toimitilat sijaitsevat yhdellä maan kalleimmalla liikepaikalla, muistutti Heinäluoma.
 
Lähiöasioilla profiloitunut asunto- ja kulttuuriministeri Pia Viitanen nosti esille viisi lähiöiden kehittämiseen vaikuttavaa tekijää: rakentaminen, palvelut, eriarvoistuminen, turvallisuus ja tulevaisuudennäkymät. Lähiöiden arvostukseen vaikuttavat myös kulttuuripalvelut, joiden tarjonta on kuitenkin suurelta osin keskittynyt kaupunkien keskustoihin.
 
Nopealla aikataululla järjestettyyn tilaisuuteen oli saapunut nelisenkymmentä kiinnostunutta. Herbert Walter muistutti eriarvoistumiskehityksen jatkuneen jo pitkään, ja kaipasi toimia tasa-arvoisen asumisen turvaamiseksi. Viitanen ja Heinäluoma korostivat, että lähiöitä on kehitettävä edelleen monipuolisina asuinalueina. Pertti Villo toi esille asumisen kroonisen kalleuden Helsingissä.
 
- Pitää kaavoittaa paljon maata. Tonttien tarjontaa on välttämätöntä lisätä ja päästä jopa ylitarjontaan, mikä vaikuttaisi hintoihin, linjasi Heinäluoma.
 
Heinäluoman mukaan tarvitaan myös pientalotontteja, jotta niiden hinta laskisi, mikä vaikuttaa maan hintaan kokonaisuudessakin. Malmin lentokenttä on myös saatava asuinkäyttöön, vaikka suunnitelmilla on edelleen vastustajia. Santahaminan Heinäluoma ottaisi lähitulevaisuudessa asumiseen.
 
- Metron voisi rakentaa keskustasta Katajanokan ja Laajasalon kautta Santahaminaan. Sen sijaan silta kantakaupungista Laajasaloon on pöhkö ja kallis idea, totesi Heinäluoma.
 
Kontula ja Mellunkylä tarvitsevat lisää väkeä, jotta alueen ostovoima ja väestöpohja riittävät pitämään palvelut tulevaisuudessa yllä. Kirkkoherra Martti Häkkänen muistutti, että väljyys ja sen tarjoamat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat yksi Kontulan ja koko Mellunkylän valteista. Täydennysrakentamisessa tarvitaan sen vuoksi myös malttia. Häkkänen iloitsi Lampipuiston säilymisestä asukkaiden henkireikänä.
 
Kyselytunnin osanottajat olivat hartaan yksimielisiä siitä, että Itä-Helsinkiin tarvitaan lisää työpaikkoja, jotteivät itäiset kaupunginosat uinahda ikuisiksi nukkumalähiöiksi. Eero Heinäluoma ennakoi Myllypuroon valmistuvan Metropolian kampuksen suorastaan ”räjäyttävän Kontulan ja Myllypuron tulevaisuuden”. Hän kehotti sijoittamaan asuntoihin Kontulassa – niille on kysyntää vuokramarkkinoilla, kun 6 000 opiskelijaa aloittaa opintonsa Myllypurossa.
 
Kurkimäen korttelitalolla toimivan Lastenkulttuurikeskus Musikanttien toiminnanjohtaja Minni Ilmonen otti esille kulttuurin julkisen tuen kiemurat. Musikanttien tuloista julkinen raha kattaa vain noin 15 prosenttia, kun musiikkiopistoilla yksin valtionosuus on noin puolet kuluista. Julkisen tuen kokonaismäärä vaihtelee opistoilla 65–90 prosentin välillä. Ilmonen kaipasi myös monipuolisempaa ja monikulttuurisen ulottuvuuden huomioivaa tukipolitiikkaa vuosikymmeniä sitten luodun järjestelmän tilalle. Ministeri Viitanen lupasi perehtyä Musikanttien tilanteeseen. Hänen mukaansa avustuskriteerit ovat kokonaisuudessaan muuttumassa, jolloin toiminnasta lähiöissä tulee vahvemmin avustusta puoltava seikka.
 
Puhemies Heinäluoma piti tärkeänä, että asukasvaikuttamista kehitetään suurissa kaupungeissa. Hän piti paikallista Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hanketta hyvänä ja toimivana mallina. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja haluavat vaikuttaa kouluja, päiväkoteja ja terveyspalveluja koskeviin ratkaisuihin.
 
Kontulalaisten puheenvuoroissa nousi toistuvasti esille tarve kohottaa kahdessa vaiheessa rakennettu ostari 2010-luvun tasolle. Kontulan Huollon toimitusjohtaja Juha Karjula piti lähiympäristöön suunniteltua asuinrakentamista tervetulleena. Sen sijaan metroradan päällä sijaitsevien liikerakennusten korottaminen ei ole yksinkertaista. Kontumarketin liiketilat pienenisivät 200 neliömetriä ja kauppa olisi kiinni vähintään puoli vuotta rakenteiden vahvistustöiden takia. Karjula kertoi myös, että oman haasteensa muodostaa ostarin liikehuoneistojen omistajien runsaslukuisuus.
 
Keskustelussa nousi esille myös ajatus korttelinörtistä, joka voisi johdattaa ikääntyviä mellunkyläläisiä tietotekniikan ja sosiaalisen median käyttöön.
 
Eero Heinäluoma tenttasi tilaisuudessa useaan otteeseen läsnäolijoiden Kontula-tietoja. Kaikesta päätellen puhemies on lukenut Kontula – Elämää lähiössä -teoksen hyvin.
 
Jouko Kokkonen 



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi